Saksassa on mitä metsästää

Määrällisesti eniten Saksassa ammutaan metsäkauriita. Viime vuoden aikana kaikkiaan 1,15 miljoonaa kappaletta. Isoista hirvieläimistä kaadettiin eniten saksanhirviä, kaikkiaan 67 000. Kuusipeuroja vastaavasti kaatui 58 000 kappaletta.
Pienriistasta suurinta osaa näyttelevät kyyhkyt, joita ammuttiin 880 000. Linnuista toiseksi eniten ammuttiin varislintuja 490 000, seuraavaksi eniten sorsia 435 000 ja vasta niiden jälkeen fasaaneja 275 000. Rusakoita ammuttiin 383 000 ja kaneja 260 000.
Pieniä nisäkkäitä pelloilla vilistää runsaasti, sillä kettuja saatiin saaliiksi muhkeat 512 000 kappaletta. Saalistilastojen perusteella ketun jälkeen runsaimpia pienpetoja ovat pesukarhu ja näätä, joita saatiin molempia noin 50 000 kappaletta. Supikoirakaan ei ole Saksassa tuntematon otus, mutta niiden osuus oli kuitenkin vain 17 500.
On meillä ainakin supeja
Pienpetojen osalta emme pääse edes saksalaisten kettujen kannoille, vaikka kaikki saloilta pyydetty turkisriista laskettaisiin yhteen. Kettujen saalismäärä vaihtelee meillä vuosittain 55 000 – 65 000 välillä. Supikoiria meillä on sentään enemmän, niiden vuosittainen saalismäärä on noin 130 000.
Linnuista meillä ammutaan eniten heinäsorsia, noin 300 000, ja teeriä parhaina vuosina vajaat 200 000 kappaletta. Jäniksiä saamme yhteensä noin 270 000 kappaletta, joista rusakkojen osuus on 70 000.
Metsästys ja Kalastus 2/2011