Karvat pois ja laitumelle

Työnjohtaja Maarit Kräkin ohjaa Seppo Naukkarisen avustamana Elli-uuhen seisomaan telineelle, jonka avulla lammas saadaan nostettua puoli metriä korkeammalle. Iso trimmeri surahtaa käyntiin ja karvat alkavat tipahdella. Elli ei ole moksiskaan.
– Lampaat tottuvat pian keritsemiseen. Koneen ääni osaltaan rauhoittaa niitä, Maarit Kräkin juttelee ja Ellin korvat kääntyilevät taaksepäin, kuulostellen.
Tänä keväänä Kräkinillä on kerittävänään kymmenen uuhta ja neljä karitsaa. Yhtä lammasta kohden aikaa kuluu parisenkymmentä minuuttia. Keritsemisen jälkeen hoidetaan sorkat ja lopuksi eläimille annetaan vielä matolääke.
– Sorkkien hoitaminen on tärkeää eläinten terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Sorkkien leikkaamiseen aikaa tahtoo aina tuhrautua enemmän kuin keritsemiseen, sillä lammas ei jaksa tasapainoilla kauaa kolmella jalalla, Kräkin kertoo ja esittelee Ellin Leningrad Cowboys – bootsin malliseksi talven aikana kasvanutta sorkkaa.
Toimenpiteitä seuraa tarkkana vieressä vuoden vanha bordercollie Kingi. Kingistä Kräkin toivoo saavansa apulaisen lampaiden paimentamiseen.
Kingi lähtee kohta paimenkoulutukseen, ja sen jälkeen koulutetaan minut koiran ohjaamiseen. Saa nähdä kumpi oppii paremmin, Maarit Kräkin naurahtaa.
Länsi-Savo 23.5.2011