« Taas mennään! »En tiedä mihin, mutta mä meen.

Vauhdin hurmaa lumella

Aiheet: Portfolio ♦ 12.03.2012 klo 11:52 ♦ Kommentit pois päältä artikkelissa Vauhdin hurmaa lumella
Vauhdin hurmaa lumella

Koiran kanssa voi harrastaa monia vauhdikkaita lajeja. Koirahiihto on hyvä kuntoilulaji niin koiralle kuin sen perässä tulevalle hiihtäjällekin. Kun oikein innostuu, pääsee tässäkin lajissa kisaladuille.
Pieksämäkeläiset Malla Ambrusin, Pasi Turunen ja Johanna Tolonen aloittivat koirahiihdon tänä talvena. Innoittajana oli Johannan belgianpaimenkoira Zeli, joka oli kisannut koirahiihdossa aiemman omistajansa kanssa.
–         Kun Johanna alkoi ehdotella koirahiihtoa minulle, joka olin viimeksi hiihtänyt yläasteella mutsin suksilla, ehtoni oli, että myös avomieheni Pasi treenaa hiihtoa kanssani, Malla Ambrusin kertoo nauraen.

Pasi Turunen otti haasteen vastaan. Valmentautumisaikaa peruskunnossa olevilla koirilla ja hiihtäjillä oli aloituskisaan 1,5 kuukautta. Koirien, Zelin ja Iinin, omistaja Johanna treenasi koirat samaan aikaan kun hiihtäjät puskivat kuntoa laduilla omalla tahollaan.
Ensimmäinen kilpailu ei ollut sen vähempää kuin Suur-Savon piirinmestaruus- ja samalla belgianpaimenkoirien rotumestaruuskisa.
–         Kisan kovaan tason nähden suoriuduimme todella hyvin. Iinin kanssa oli tehty ensimmäiset vetoharjoitukset vain kaksi viikkoa ennen H-hetkeä ja sekin onnistui tosi hyvin Mallan kanssa, Johanna Tolonen toteaa.
Kilpailuissa nopeimmat koirarodut on pistetty omaan sarjaansa, eikä kisaladuilla nähdä ihan pienimpiä karvakuonoja. Harrastuksena hiihto sopii kuitenkin kaikenlaisille koirille, kunhan varustus; valjaat ja vetonaru ovat sovitettu koiran mittojen mukaan…

Länsi-Savo 6.3.2012

Tags:

  • Viimeisimmät kommentit