– Tuli sota ja Kinnulan miehiä tuli sanomaan, että pojille pitäisi saada lihaa. Minä tiesin missä sitä oli ja kävin ampumassa lintukiväärilläni 6-piikkisen uroshirven rintamalle vietäväksi, Unto Kinnunen kertoo.

Lailliset metsästykset Kinnulan eteläisillä mailla aloitettiin 1950-luvulla. Tuolloin maita oli käytettävissä yli 10 000 hehtaaria ja hirvilupia pari-kolme syksyssään. Sittemmin hirvikantakin koheni ja parhaina vuosina Kinnulassa ammuttiin yli 40 hirveä, ennätyssyksynä 1980-luvun alussa 47 kappaletta.

– Silloin hirvenmetsästys kävi jo työstä. Lihaa oli liiankin paljon.

Kaikenlaisia koiria

Unto on ollut aina koiramies.

– Ensimmäinen koirani sota-aikana oli lapinkoira. Sen jälkeen tuli lapinkoiran ja pystykorvan sekoitus, joka oli hyvä lintu- ja hirvikoira. Sitten minulla oli monia pystykorvia, parhaalta niistä ammuttiin 11 hirveä yhtenä syksynä.

Untolla ja hänen veljellään oli aina koiria. Koirien määrä lisääntyi kylillä pikkuhiljaa, mutta enimmäkseen metsästyskäytössäkin oli sekarotuisia hännänheiluttajia.

– Oli harvinaisuus, että sekarotuisesta koirasta tuli hyvä hirvikoira. Rotukoiria alkoi ilmaantua enemmälti vasta 1960-luvun puolivälissä.

Suomenpystykorvien jälkeen tuli hirvikoiraksi karjalankarhukoira.

Pystykorva oli hyvä hirvikoira, mutta metsästysaika sen kanssa loppui kesken, kun lunta tuli liikaa. Pystykorvat olivat isäntäuskollisia ja siitä oli joskus hirviporukassa haittaa, kun koira ei lähtenyt toisten mukaan. Yksi koirani oli sellainen ,että se jäi odottamaan minua hirvenkaatopaikalle, vaikka lihat ja miehet lähtivät. Pojat kantoivat usein koirankin tielle, ettei se jäänyt itsestään metsään, Unto muistelee…

Metsästys ja Kalastus 2/2011