Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen viihtyy yhtä hyvin seurakuntalaistensa kuin metsänkin keskellä. Vapaa-ajalla piispan kaapu vaihtuukin camoksi ja askel joutuu kepeästi kohti metsästysmaita punaisen pystykorvan iloisen haukahtelun tahdittaessa matkaa.

Kirkonmiehissä on monia metsästäjiä. Metsästys ja Jumalan sana ei ole ristiriidassa – päinvastoin.

–          Metsästys ei eettisesti taistele kirkon sanaa vastaan. Tämä jos mikä on oikea tapa viljellä luomakuntaa. Jos metsästäjä ei esimerkiksi verota jäniskantaa, kasvaa kanta ylisuureksi ja lopulta rutto vie loputkin jänikset, piispa Wille Riekkinen toteaa.

Kukaan ei ole tullut sanomaan piispalle, että metsästys olisi hänen asemassa olevalle paheksuttava harrastus – ei edes kettutytöt.

–          Takavuosina kun kettutytöt olivat kovasti pinnalla, he kutsuivat minutkin erääseen tapahtumaan. He tietenkin odottivat piispalta tulitukea asialleen, mutta sihteerini ilmoitti, etten olisi paikalla, koska olin Puolangalla metsästämässä. Sen jälkeen ei minua ole kutsuttu vastaaviin tilaisuuksiin.

Metsässä on aikaa ajatuksille

Piispalle metsä on rauhan lähde, kirkko siinä missä kauneimmat katedraalit.

–          Metsässä kävely ja koiran haukun kuunteleminen ovat minulle nautinto ja rauhan lähde. Metsä on monelle suomalaiselle kirkko. Jumala puhuu kaikille luonnossa. Samoillessa tai nuotiolla istuessa on aikaa miettiä elämää – ihmissuhteita ja perimmäisiä kysymyksiä – kaikkea.

Useimmiten  piispa kulkee metsässä yksin tai pienellä porukalla.

–          Nautinnollisinta metsässä liikkuminen on kahdestaan toisen ihmisen kanssa. Silloin voi turista kaikenlaista – kuunnella toista ja myös minua kuunnellaan..

Metsästys ja Kalastus 13/2011